Oy Marino AB
30th January 2010
Kunnioitettavat yli 50 vuotta yhtäjaksoisesti toiminut yrityksemme Oy Marino Ab on vanhin ja kokenein lujitemuoviveneiden (lasikuitu) valmistaja Suomessa. Myös tuotemerkkimme on Marino. Lujitemuoviveneiden uranuurtajana Marino on saavuttanut parhaan mahdollisen maineen venealalla. Tinkimättömästä laadusta tunnetut Marino-veneet ovat jo käsite – onhan venekansa vuodesta toiseen valinnut Marino-veneen yleisöäänestyksessä Vuoden Veneeksi.

Oy Marino Ab:n pääkonttori, hallinto, tuotekehittely, myynti ja palvelut sijaitsevat Sipoon Söderkullassa, Sipoon joen varrella n. 5 minuuttia Helsingin rajasta itään, ja täältä veneet myös toimitetaan asiakkaillemme. Päätehtaamme (n.3500 m2) puolestaan sijaitsee Pohjanmaalla Pedersören kunnassa Pännäisissä lähellä Pietarsaarta. Siellä veneet valmistetaan alusta loppuun saakka saman katon alla, mikä takaa parhaan mahdollisen laadun. Laadun lopputarkastuksessa kaikki veneet käyvät vielä ainutlaatuisessa, vaativassa sadettimella varustetussa koeallastestissä ennen kuin lopullinen hyväksyntä annetaan laadulle.
Yhtiömme toimii myös alihankkijana sekä venevalmistajille että muulle teollisuudelle.
Oy Marino Ab työllistää noin 30 henkilöä.
Päämäärämme on aina ollut pysyä aikataulussa ja toimittaa korkealaatuisia toimivia tuotteita – m.m. sen ansiosta olemmekin jo 50 vuotta vanha yritys ja ylpeitä osaamisestamme.